Johdatus kelluntaan

Johdatus kelluntaan

Rentoutuskellunnan juuret juontavat vuoteen 1954, jolloin yhdysvaltalainen neurotieteilijä ja psykoanalyytikko John C. Lilly alkoi kehittää kelluntatankkia välineeksi neuropsykologisiin tutkimuksiinsa. Hänen tavoitteenaan oli testata väitettä, jonka mukaan tietoisuus sammuisi, siis ihminen nukahtaisi, kun hänen ympäriltään poistettaisiin kaikki aisteja stimuloivat ulkoiset ärsykkeet. Tuolloin eristämisen kaikista ulkoisista ärsykkeistä ajateltiin johtavan hulluuteen, minkä johdosta tutkijat välttelivät väitteen testaamista koetilanteessa. Lilly kuitenkin päätti vastata haasteeseen ja rakennutti koetta varten tankin, joka täytettiin vedellä ja jonka sisälle kelluja asettui pystyasennossa kokonaan veden alle, happinaamari kasvoillaan.

Kun Lilly asettui tankkiin ja koe toteutettiin, luulot hulluksi tulemisesta saivat kyytiä. Sen sijaan, että Lillyn tietoisuus olisi sammunut tai että hän olisi ajautunut hulluuteen, hän ajelehti  ”rikkaisiin yksityiskohtaisiin sisäisen kokemuksen tiloihin”. Tietoisuus ei sammunut, vaan vapautuessaan ulkoisista häiriöistä se pääsi käsiksi informaation, jonka lähde oli sisäinen.

                                                 Alkuperäisessä tankissa kelluja oli pystyasennossa ja kokonaan veden alla.
Alkuperäisessä tankissa kelluja oli pystyasennossa ja kokonaan veden alla.

Toinen odottamaton vaikutus oli ympäristön aikaansaama rentoutuminen. Lilly saavutti syvimmän koskaan kokemansa rentoutumisen tilan ja huomasi palautumisen tehokkuuden olevan ylivoimainen sängyssä lepäämiseen verrattuna. Lilly oppi myös, että tietoisuuden tiloja on enemmän kuin hereillä ja syvässä unessa oleminen. Hän kertoi jopa oppineensa hallitsemaan näitä löytämiään tiloja. Kokemukset olivat sisäsyntyisiä, mutta Lillyn mukaan niin todellisia, että niitä olisi voinut erehtyä pitämään ulkoisen maailman ilmiöinä. Lilly oppi, että tässä ympäristössä hänen koko kehollinen systeeminsä toimi tavoilla, joihin hän ei ollut vielä tutustunut.

Tankista kannelliseen altaaseen

Alkuperäisestä tankista on tultu pitkä matka. Nykyiset ”tankit” ovat malliltaan ennemminkin altaita ja hengityslaitteiden käyttö on jäänyt historiaan. Kellunnan tarkoitus on kuitenkin edelleen sama kuin alkuperäisessä kokeessa: kehon ja mielen vastaanottamien ulkoisten ärsykkeiden minimoiminen.

Rentoutuskellunnan väline on kannellinen tai ovellinen kellunta-allas. Float kelluntakeskusten altaat ovat Dream Pod-yhtiön valmistamia ja noin 1,7 metriä leveitä ja 2,6 metriä pitkiä. Altaiden kannet ovat kupumaisia, lakipisteensä kohdalta 1,4 metriä korkeita. Altaan pohjalla on 40 senttiä vettä, johon on liuotettu 550 kiloa Epsom-suolaa. Altaan vesi ja ilma ovat kehonlämpöisiä.

Nykyiset "tankit" ovat ennemminkin altaita, joiden päälliosa on aukeava kansi, jota voi halutessaan pitää kellunnan aikana auki.
Nykyiset ”tankit” ovat ennemminkin altaita, joiden päälliosa on aukeava kansi, jota voi halutessaan pitää kellunnan aikana auki.

Float Roballa on yllä olevan altaan lisäksi kaksi Dream Podin Cabin-mallista allasta (valkoiset huoneet). Kelluntakokemuksen puolesta altaiden välillä ei ole merkittävää eroa, mutta Cabin-mallinen allas soveltuu korkeutensa vuoksi parhaiten ahtaanpaikan kammosta kärsivälle.

Ennen altaaseen menoa peseydytään. Sitten altaaseen asettaudutaan selälleen ja kansi/ovi suljetaan (kannen/oven voi halutessaan jättää myös auki). Tämän jälkeen etsitään itselle sopivaa asentoa, ja kun asento on hyvä, aletaan rentoutua. Hyvä tapa tähän on esimerkiksi omaan hengitykseen keskittyminen ja hengitysten laskeminen. Oikean asennon ja oman tavan löytäminen voivat uuden ympäristön vuoksi viedä useamman kerran, mutta kärsivällisyys palkitaan. Float kelluntakeskuksissa altaassa ollaan normaalisti 60 minuuttia, jonka jälkeen peseydytään ja nautitaan kellunnan jälkihehkusta.

Rentoutuskellunnan henkilökohtaisuus

Kellunnalla on monia positiivisia vaikutuksia. Sitä on tutkittu muun muassa syvän rentoutumisen, luovuuden, kivunhallinnan, palautumisen ja mielikuvaharjoitusten yhteydessä. Jokainen kuitenkin tarvitsee joskus häiriöttömän levon ja rauhan. Jokaisen elämäntilanne on erilainen ja eri ihmisillä on omat syynsä kelluntaan. Ei ole siis yhtä oikeaa tapaa kellua ja hyviä syitä on monia. Yhteistä meille kaikille tässä ajassa on kiireestä ja jatkuvasta informaatiotulvasta johtuva ylikuormitus. Siksi olemme luoneet tilan, jossa voit rauhoittua ja irrottautua. Pyrkimyksemme on, että meiltä lähtiessäsi mielesi on levollinen ja avoin inspiraatiolle.

-FLOAT

Lähteet

Hutchison Michael – The Book Of Floating

John C. Lilly – The Scientist : A Metaphysical Autobiography

Täältä voit lukea rentoutuskellunasta tehdystä tutkimuksesta (englanniksi)